Kuinka löytää tasapainoa lapsilähtöisyydelle ja rajojen asettamiselle?

Lapsilähtöistä vanhemmuutta kritisoidaan joskus liiallisesta lapsen päätösvallasta, eli kaverivanhemmuudesta. Kaverivanhemmuudella viitataan yleensä siihen, ettei vanhempi syystä tai toisesta aseta lapselle rajoja ja on lapselle liikaa mieliksi vältellen epämukavia tilanteita. Liiallinen periksi antaminen voidaan nähdä kaverivanhemmuutena. 

Kaverivanhemmuus ei sinällään kuulu lapsilähtöiseen kasvatukseen. Lapsilähtöinen kasvatus ei ole lapsijohtoisuutta. Kontrolli on edelleen vanhemmalla, mutta vanhempi pyrkii näkemään lapsen yksilölliset ja tilannesidonnaiset tarpeet ja toimimaan saamastaan informaatiosta käsin. Tiivistettynä vanhempi havainnoi lasta sekä kuuntelee, mutta pitää päätösvallan enimmäkseen itsellään.

Päätösvastuuta ei ole lapsilähtöisessä kasvatuksessa tarkoitus luovuttaa lapselle. Joskus tämä vain tuntuu, että monet tilanteet saisi pelastettua antamalla periksi lapsen mielihaluille ja samalla varjeltua kaikkien rauhaa. Ja toki tämä on juuri näin lyhyellä tähtäimellä katsottuna. Vanhemmuudessa on kuitenkin syytä muistaa pitkän tähtäimen vaikutukset. Se miten toimin nyt, tulee vaikuttamaan jollain tavalla tulevaisuudessa. 

Törmäsin yhteen hyvin tärkeään ajatukseen: Lapsen tulee saada elää lapsuutta ilman pakkoa omaan mielipiteeseen. Tämä tarkoittaa juuri sitä aikuisjohtoista, mutta lapsilähtöistä, eli lasta ja lapsen tarpeita huomioivaa kasvatusotetta. Vanhempi tekee lasta empaattisesti katsellen päätöksen, miten kulloinkin on hyvä toimia. Liika lapsen ehdoilla meneminen voi johtaa siihen, että lapsi asetetaan liian isoihin saappaisiin, kun päätöksenteko vastuu luovutetaan lapselle.

Vapauden ja rajojen tasapainoinen suhde on kasvatusfilosofiassa ollut melkoinen ikuisuuskysymys. Erilaisissa kasvatustraditioissa on korostunut lapsilähtöisyys jo pitkät ajat. Nyt olemme pääseet siihen kohtaan, että lapsilähtöinen kasvatusote on valtavirtaa.

Miten sitten löytää tuota tasapainoa lapsilähtöisyyden ja aikuisjohtoisuuden välille? Ehkä voisi auttaa ajatus, että emme vanhempina ole diktaattoreita, vaan enemmänkin empaattisia johtajia, jotka pyrkivät näkemään lapsensa myötätuntoisin silmin ja samalla näyttämään elämän eri kääntöpuolet: Vapautta toimia luovasti ja omalla tyylillä, mutta kuitenkin pitäen mielessä ne olennaisimmat reunaehdot, joita yhteiselo toisten kanssa vaatii. 

Firm & kind<3